LUDUS YRITYKSENÄ

Ludus_LOGOLudus Oy Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut on Helsingissä, Vantaalla ja Lahdessa toimiva asiantuntijayritys, jonka erityisosaamisalueita ovat oppimisvaikeudet – niiden diagnostiikka ja kuntoutus sekä neurologisten sairauksien ja vammojen arviointi ja kuntoutus. Luduksessa työskentelevät motivoituneet, työstään aidosti kiinnostuneet alan ammattilaiset.

Luduksen toiminnan tärkein kulmakivi on pitkälle kehittynyt ja ammatillisesti korkeatasoinen yhteistoiminta henkilökunnan kesken. Tämä tarjoaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille mahdollisuuden, jossa hyvinvoinnin lisäämiseen suunnitteluun on käytettävissä koko Luduksen henkilökunnan osaaminen. Käytännössä tämä tapahtuu säännöllisesti kokoontuvassa asiantuntijaryhmässä, jossa henkilökunta osallistuu hoidon ja toimenpiteiden suunnitteluun parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.


Ludus_3Luduksen toiminta-ajatuksena on tuottaa oppimisen mahdollisuuksia.

Tätä toteutamme kolmella eri tavalla:

  1. Ludus on paikka, jossa asiakkaamme oppivat uusia tietoja ja taitoja sekä oppivat hyväksymään itsensä paremmin sellaisina kuin ovat
  2. Ludus työpaikkana panostaa henkilökunnan jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen yhteistoiminnallisen jakamisen ja koulutusmyönteisyyden avulla
  3. Ludus toimii aktiivisena neuropsykologisen tiedon viestinviejänä järjestämällä aktiivisesti koulutustoimintaa muille ammattiryhmille ja toimijoille

Plant in handLuduksen toiminnassa pidämme tärkeinä seuraavia arvoja:

  • Autamme asiakkaitamme kasvamaan, oppimaan ja arvostamaan itseään.
  • Arvostamme yhteistyötä ja kumppanuutta – yhdessä olemme enemmän.

Ludus on vastuullinen yritys, työnantaja, yhteistyökumppani ja hoidon toteuttaja.

Sosiaalinen vastuu

Ludus kantaa sosiaalista vastuuta toteuttamassaan asiantuntijatyössä ulospäin. Ludus toimii kaikissa asiakassuhteissaan tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta noudattaen. Ludus ei valikoi asiakkaitaan eikä yhteistyökumppaneitaan.

Ludus pyrkii vastuullisena työnantajana huolehtimaan aidosti henkilöstönsä hyvinvoinnista ja osaamisesta

Taloudellinen vastuu

Toiminnan taloudellinen kannattavuus ja kasvu ovat edellytyksiä sille, että yritys pystyy pitämään huolta henkilöstönsä hyvinvoinnista, säilyttämään ja jopa lisäämään työpaikkoja, hoitamaan maksut yhteiskunnalle sekä muille yhteistyökumppaneille sopimusten mukaisesti. Ludus on systemaattisesti pyrkinyt kantamaan taloudellisen vastuun ja onnistunut siinä erinomaisesti. Ludus kuuluu korkeimpaan luottoluokitukseen AAA, johon kuuluu 4% suomalaisyrityksistä.


asiakastAsiakastyytyväisyys on meille tärkeää

Kartoitamme säännöllisesti asiakkaidemme tyytyväisyyttä palveluihimme. Edellinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin keväällä 2016. Kyselyssä selvitettiin mm. asiakkaidemme kokemuksia henkilökunnan ammattitaidosta, käytännön asioiden sujumisesta, henkilökunnan palvelualttiudesta, palveluiden yleisestä laadusta sekä toimitilojemme siisteydestä ja viihtyvyydestä.

Tulokset olivat positiivisia ja toimintaamme pidettiin kokonaisuudessaan hyvänä tai erittäin hyvänä. Erityistä kiitosta henkilökuntamme sai hyvästä palveluasenteesta ja työntekijöitämme kehuttiin ystävällisiksi ja todellisiksi asiakaspalvelijoiksi. Lisäksi asiakkaamme olivat erittäin tyytyväisiä käytännön asioiden, kuten ajanvarauksien, yhteydenpidon ja sovittujen aikataulujen pitämisen sujuvuuteen.

Vaikka kyselymme on tältä erää päättynyt, voit aina jättää henkilökunnallemme kirjallista tai sanallista palautetta/kehitysehdotuksia käydessäsi! Teemme asiakastyytyväisyyskyselyn vuosittain ja kehitämme palveluitamme saamamme palautteen perusteella.


Meihin saat yhteyden:

Puhelimitse:

  • hallinnon assistentti Samu Numminen 0400 930 606 (ma ja ti)
  • terveydenhuollon assistentti Aija Lehtinen 0400 930 606 (ke, to, pe)

Sähköpostitse: 

  • ludus(at)kolumbus.fi

Laskutusyhteydenotot:

  • laskutus(at)ludus.fi

Huomaa, että käsittelemme laskutusasioita sähköpostitse ainoastaan osoitteessa laskutus(at)ludus.fi